Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

TOIMINTAKERTOMUS 2014  (luonnos 5.1.2015/ sihteeri)

(toimintakertomus käsitellään ja hyväksytään vuosikokouksessa huhtikuussa 2015)


Yleistä
Pohjanmaan tieveteraanit -eläkeläiskerho on perustettu 21.3.1991. Kerho toimii suomen- jaruotsinkielisenä, ja on valtakunnallisen Tieveteraanit ry:n jäsenyhdistys. Tieveteraanit ry:n kautta kerho kuuluu Valtakunnallisten eläkeläisjärjestöjen neuvottelukuntaan (VENK).

Kerhon jäsenmäärä oli vuoden alussa 132 ja vuoden 2014 lopussa jäseniä oli 119.

Hallinto
Johtokuntaan ovat kuuluneet puheenjohtaja Hannu Hakala, varsinaiset jäsenet Jorma Viitamäki varapuheenjohtaja, Raimo Sillanpää, Rauno Tiihonen rahastonhoitaja, Risto Kauppinen sihteeri, varajäsenet Salme Peltola ja Erkki Myllyaho. Kunniapuheenjohtaja Sven Cederberg on myös osallistunut johtokunnan työskentelyyn.

Toiminnantarkastajat ovat Eino Jokilehto ja Jaakko Kytölä sekä varalla Matti Hirvilammi ja Aarne Lehtimäki.

Kielenkääntäjänä on toiminut Bengt Kålax ja Pohjanmaan Tieveteraanien kotisivua päivittää Raimo Sillanpää.

Johtokunta kokoontui neljä kertaa: Keskiviikkona 9. huhtikuuta Vaasassa Tietalon auditoriossa ennen ja jälkeen vuosikokouksen ja maanantaina 21. heinäkuuta Kuusisaaressa lounastapaamisen yhteydessä sekä 18. marraskuuta pikkujoulun yhteydessä Seinäjoella.
Vuosikokous pidettiin 9. huhtikuuta Vaasassa Tietalon auditoriossa. Kokoukseen osallistui 18 jäsentä.
Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen johtaja Anders Östergård esitteli neljä vuotta toimineen Ely- keskuksen organisaation sekä kertoi tiehankkeista ja teiden kunnossapidosta. Tämän jälkeen nautittiin perinteiset "eläkeläiskahvit". 

Toiminta
Tieveteraanit ry:n vuosikokous pidettiin 18.3.-19.3.2014 Tallink Silja Europe -laivalla. Kerhostamme oli mukana kolme virallista kokousedustajaa.

Tieveteraanit ry:n omakustanteinen virkistysviikko Pärnuun 25.5.-29.5.2014 ei toteutunut.

Tieveteraanit ry:n kesäretki toteutui Kuolan kierroksena Murmanskiin asti 27.8.-31.8.2014. Retkeen osallistui 19 henkilöä, Pohjanmaalta mukana oli kaksi.

Kerhon lounastapaaminen tehtiin merimatkana Kuusisaaressa olevaan Jannen Saluunaan 21.7.2014. Osallistujia oli 18.

Pikkujoulua vietettiin Seinäjoella Hotelli Sorsanpesässä tiistaina 18. marraskuuta. Ennen jouluruokailua kuultiin mielenkiintoinen esitelmä Törnävän alueen historiasta. Pikkujouluväkeä oli paikalla 26 henkeä.

Kerhomme jäsenet ovat osallistuneet myös VaViLin toimintaan keräämällä roskia moottoritien pientareilta ja osallistumalla muun muassa Sveitsiin tehdylle matkalle.

Kirjeitä jäsenistölle on kuluneen vuoden aikana lähetetty kolme kerhon kustantamina. Ruotsin kielelle kääntämisen on tehnyt Bengt Kålax. Tapani Kniivilältä on saatu arvokas apu vuosikokousjärjestelyssä.

Syksyllä 2013 Raimo Sillanpää teki kerholle oman kotisivun internettiin ja on myös päivittänyt sivua.

Tieveteraanien tilaisuuksissa on Jorma Viitamäki valokuvannut ja Raimo Sillanpää videokuvannut tilanteita ja henkilöitä kotisivulle. Kotisivulla kerrotaan myös VaViLin toiminnasta. Sivun alkuhetkestä vuoden 2014 loppuun mennessä lukijoita oli käynyt  21950. Vuonna 2014 peräti 17 320.

Kerhon toiminta on rahoitettu jäsenmaksuilla ja arpajaistuotoilla.

Muistamiset
Kuluneena vuonna ei ole ollut pöytästandaareilla muistamisia.

JOHTOKUNTA 

 

Tapahtumat

 

Huhtikuussa: 

Pohjanmaan Tieveteraanien vuosikokous ja perinteinen Elyn info ja kahvitilaisuus pidettiin 9.4.2014.                                                                                                       

Toukokuussa:

Tieveteraanien omakustanteinen virkistysviikko 25.-29.5.2014,                            Kylpylähotelli Vihreä talo, Pärnu:

Katso vasemmalla olevasta valikosta matkan esittely.

 

Heinäkuussa:

Lounastapaaminen merimaisemissa

Maanantaina 21. heinäkuuta 2014 klo 10.00 astuimme laivaan Vaasan sisäsatamassa. Matkasimme laivalla Kuusisaareen ravintola Jannen Salunaan. Matkalla nautimme maisemista ja perillä lounaan. Saaresta lähdimme noin klo 13.15 takaisin Vaasaan.

Matkalle osallistui 18 henkilöä.

Jannen Saluunan nettisivu:  http://www.jannensaluuna.com/index-f.htm

 

Elokuussa:

Tieveteraanit ry:n kesäretki 27.-31.8.2014, Kuolan kierros ja                                Murmansk.  Matkan lisätiedot Tieveteraanien valtakunnallisilla sivuilla.

Matka toteutuu, lähtijöitä on riittävästi.

                                           

Marraskuussa:

 

Pohjanmaan Tieveteraanien pikkujoulua vietetään tiistaina 18. marraskuuta Seinäjoella Hotelli Sorsanpesässä, Törnäväntie 27.

Juhla alkaa klo 17.00 esitelmällä Törnävän alueen mielenkiintoisesta historiasta ja jouluruokailuun siirrymme klo 18.00.

Kerho kustantaa juhlatilan, esitelmän sekä osan ruokailustakin. Osallistujien maksettavaksi jää 20 euroa / henkilö, se pyydetään yhteislaskutuksen takia suorittamaan ennen pikkujoulua kerhon tilille FI5754190120054485.

Pieniä arpajaispalkintojakin toivotaan taas tuotavan jännityksen kohottamiseksi.

Ilmoittautumiset 27. lokakuuta mennessä puheenjohtajalle, s-posti: hakala.hannu@netikka.fi, puh. 0400 160848 tai sihteerille: risto.kauppinen@ppd.inet.fi, puh. 040-5040125.

Johtokunta toivottaa hyvää syyskautta ja tervetuloa osallistumaan tapahtumiin!

 

Myös Vavilin järjestämiin tapahtumiin osallistutaan.

    

                                                   

 VERKSAMHETSPLAN FÖR ÅR 2014

 

Verksamhetens ändamål

Ändamålet för Österbottens Vägveteraner är detta år att:

·  vara en förbindelselänk för pensionärer från NTM-centralens            ansvarsområde för Trafik och infrastruktur samt DESTIA

· utveckla och bevaka våra gemensamma förmåner

· vara en förbindelselänk mellan pensionerna och de som ännu arbeter

· samarbeta med Tieveteraanit ry  samt andra motsvarande klubbar och föreningar, fortsätta det goda samarbetet med ansvarsområdet för Trafik och infrastruktur och DESTIA

·  höja imagon för våra pensionärer och våra tidigare arbetsgivare 

· bevara och förbättra våra medlemmars psykiska och fysiska rekreationsförmåga genom att  ordna olika tillställningar var klubbens medlemmar kan träffa varandra såsom t.ex. detta år:

Verksamheten

 

Mars:

Tieveteraanit ry:s årsmöte 18.-19.3.2014, på Tallink Silja Europa-                        båten.

                                             

April:

Österbottens Vägveteraners årsmöte.

                     

Maj:

Själv-bekostnaden rekreationsvecka 25.-29.5.2014 i Vihreä talo, Pärnu                     

Juli:

 Lunchresan från Vasa till Restaurant Jannes Saloon i Kuusisaari.

Augusti:

Vägveteranernas sommarresa 27.-31.8.2014 till Kuola och Murmansk                                                                                                                                                                         

November:

Klubbens lillajulfest

Även av Vavili ordnade händelser deltar våra medlemmar

 

 

 

 

 

©2017 Eläkeläisten sivusto - suntuubi.com